Portugalissa on ju-jutsua harrastettu useita vuosikymmeniä, mutta nykyinen, valtakunnallinen Portugalin ju-jutsuliitto täytti 20 vuotta. Portugalilaiset järjestivät asian kunniaksi, Taviran kaupungissa, suuren juhlaleirin ja juhlaillallisen. Liiton johtaja ja päävalmentaja on Shihan Helder Nunes, joka oli myöskin juhlatapahtuman johtaja. Leirille oli kutsuttu merkittävä joukko kansainvälisiä vieraita ja kouluttajia. Leirin pääkouluttaja oli […]
Uutiset
Turussa pidettiin 21.-22.4.2018 valtakunnallinen juniorien ju-jutsuleiri, leirille osallistui iso joukko Ju-jutsuklubilaisia. Leirin ohjasivat senseit Teresa Pentikäinen 4.dan ja Matti Väisänen 2.dan. Leirin ohjelmaan kuului ju-jutsuharjoitusten lisäksi paljon muutakin. Ensimmäisten treenien jälkeen käytiin ruokailemassa hampurilaisbuffetissa ja tutustuttiin Turun Linnaan. Linnan opastettu ritarikierros tehtiin kahdessa ikäryhmässä vanhempien junnujen tutustuessa myös linnan […]
Brasilialaisen ju-jutsun Finnish Open -kilpailut käytiin 14-15.4 Vantaalla. Ju-jutsuklubilta osallistui seuraavat ottelijat: Benjamin Murto, Eduard Fouche, Miran Jumah ja Samuli Sadeoja. Kaikki ottelivat hyvin, mutta heistä kukaan ei tällä kertaa yltänyt mitalisijoille.
Vuoden 2018 Hokutoryu ju-jutsun Suomenmestaruudet ratkaistiin 14.4 Lohjalla. Kisat olivat samalla ensimmäinen katsastus syksyn arvokisoihin; Intian Mumbaissa pidettäviin World Cupiin ja Italian Gaetan EM-kisoihin. Otteluiden taso oli kova ja siellä nähtiin useita hyvätasoisia ja vauhdikkaita otteluita. Ju-jutsuklubilta kisoihin osallistui useita ottelijoita valmentajien Matti Väisäsen ja Jyri Turusen johdolla. Helsingin kilpailijat […]
Israelin ju-jutsu federaatio ja Amir Barnea järjestivät ju-jutsuleirin Cesareassa Israelissa pääsiäisviikolla 27-29.3.2018. Leirin kouluttajina olivat Soke A. Niiniketo 10 Dan, Hanshi R. Väntär 8. Dan ja Shihan K. Tenhunen 7. Dan, leirillä ei ollut heidän lisäksi muita kouluttajia Israelin ulkopuolelta. Välimeren rannalla sijaitseva urheilukeskus oli ihanteellinen leiripaikka, ilmastoitu […]
Kimmo Tenhunen, Manne Tiensuu ja Terhi Kauti vierailivat Japanissa 12-19.3.2018. Matkansa aikana he harjoittelivat Japanilaista miekankäyttöä, Kenjutsua eri puolilla Osakaa.
Brasilialaisen ju-jutsun no-gi Euroopanmestaruuskilpailut käytiin 24-25.3 Roomassa, Italiassa. Helsingin ju-jutsuklubilta osallistui kaksi ottelijaa, Pasi Murto sarjaan Master 5 sinivöiset -79,5kg ja Benjamin Murto sarjaan Juvenile sinivöiset -66,5kg. Molemmat ottelijat saavuttivat pronssia omissa sarjoissaan!
Suomessa usein vieraillut Ottar Vassenden järjesti kansainvälisen ju-jutsuleirin Bergenissä, Norjassa 9-11.3. Suomalaisia ohjaajia paikalla oli Kimmo Tenhunen 7. Dan ja Kaj Florström 2. Dan.
Brasilialaisen ju-jutsun nuorten ja senioreiden SM-kilpailut käytiin 17.3 Hattulassa. Benjamin Murto otteli nuorten -70kg sarjassa, jossa hän sai pronssia. Antti Innanen ja Jarno Vepsäläinen osallistuivat seniori sarjoihin, molemmat ottelivat hyvin mutta eivät tällä kertaa yltäneet mitalisijoille.
Teresa Pentikäinen ohjasi Helsingin Saksalaisen koulun lukiolaisille usean Hokutoryu ju-jutsun tutustumistunnin 08.03.2018.
Helsingin ju-jutsuklubi järjesti Hokutoryu ju-jutsun v. 2018 kevätleirin, joka pidettiin Merihaan palloilutalossa, Helsingissä. Leiri oli vyötekniikkaleiri, jossa harjoiteltiin vain vyötekniikoita, eli jokainen harjoitteli sen vyön tekniikoita, joita tulee seuraavaksi suorittamaan. Mukana oli myös juniorit, jotka harjoittelivat Sensei Kai Julin 5. Dan johdolla ottelu- ja kilpailutekniikkaa. Ju-jutsuklubin […]
Teresa Pentikäinen suoritti 10.3 Hokutoryu ju-jutsun 4. Danin. Hänellä on korkein Hokutoryussa naiselle myönnetty vyöarvo.
Tampereella käytiin 24-25.2 Brasilialaisen ju-jutsun No-Gi SM-kilpailut. Ju-jutsuklubilta kilpailuihin osallistui kolme ottelijaa. Jouko Koskinen sai hopeaa valkovöisten miesten -85,5kg sarjan voitettuaan neljä ottelua, viidennen ottelunsa, finaalin hän hävisi pisteillä. Axel Helling ja Benjamin Murto ottelivat myös hyvin, mutta tällä kertaa eivät yltäneet mitalisijoille.
Lautantaina 17.2 pidettiin Ju-jutsuklubilla perinteinen nyrkkeilypäivä. Tapahtuman ohjasi mestarinyrkkeilijä ja ex-ammattilainen Velimatti “Vellu” Välimäki. Paikalla oli n. 35 nyrkkeilystä kiinnostunutta Ju-jutsuklubilasta yhdessä heidän perheenjäsenien ja ystävien kanssa.
Shihan Kimmo Tenhunen 7 Dan ohjasi Liettuan pääkaupungissa Vilnassa Hokutoryu vyötekniikkaleirin Liettualaisille seuraohjaajille. 26-27.1.2018. pidetyn leirin järjesti Liettuan Hokutoryu vastaava, Suomessakin usein vieraillut Arturas Kalininas. Leiriin osallistui ju-jutsuohjaajia useista Liettulaisista seuroista.
Hanshi Risto Väntär 8. Dan ohjasi Dan-kokeisiin valmistavan leirin Helsingin ju-jutsuklubin dojolla 4.2.
Helsingin ju-jutsuklubi järjesti Kaapelitehtaan salilla 27.1 kansalliset Hokutoryu kilpailut. Mukana oli junioreita, aloittelijoita sekä kokeneita kilpailijoita, yhdeksästä eri ju-jutsuseurasta. Otteluita oli kaiken kaikkiaan 32. Ju-jutsuklubilaiset menestyivät kisoissa hyvin. Junioreista sarjansa voitti -43kg Olli Liljeström, +53kg Kuutti Asikainen sekä -63kg Isak Loppi. Hopeaa -28kg Casper Lipsonen, -33kg […]
Iran Mascarenhas myönsi myönsi Brasilialaisen ju-jutsun mustan vyön Ju-jutsuklubin Sakari Räsäselle 24.01.2018. Onnittelut!
Perinteinen loppiaisen kenjutsuleiri pidettiin 5-7.1.2018. Kirkkonummella kylpylähotelli Långvikin upeissa tiloissa. Leirin pääkouluttaja ja kunniavieras oli 77 vuoden ikäinen Italialainen G. S. Bertoletti. Taitava ja hyväkuntoinen Italialainen ohjasi harjoituksia useita tunteja päivässä. Leirin käytännön järjestelyistä vastasi Kimmo Tenhunen, joka oli myös leirin toinen kouluttaja. Harjoittelun ohella leiriläiset myös rentoutuivat ja […]
Iran Mascarenhas vieraili Ju-jutsuklubilla 23.12.2017 ja myönsi Jari Perelle Dan-arvon korotuksen. Onnea!