Hokutoryu nuoret
yläaste- ja lukioikäiset harrastajat

Yleistä

Hokutoryu nuorten ryhmässä harjoittelevat yläaste- ja lukioikäiset Hokutoryu ju-jutsun harrastajat. Ryhmä on Suomessa ensimmäinen laatuaan ja tarkoitettu sekä junnuryhmissä harjoitelleille, teini-iän saavuttaneille nuorille, että jo aikuisten ryhmissä harjoitteleville, jotka haluavat harjoitella tavoitteellisesti omanikäisten kanssa. Uudet harrastajat tulevat ryhmään joko junioreiden tai aikuisten peruskurssin kautta.

Ryhmän harjoitukset ovat suunnattuja teini-ikäisille ja harjoitteista on poistettu nuoremmille, eli lapsiharrastajille tarkoitetut elementit. Tarkoitus on, että tässä ryhmässä nuoret suorittavat aikanaan aikuisten vyöt ja siirtyvät tätä kautta aikuisten ryhmään.

Nuorten ryhmän vastuuohjaa on Sensei Matti Väisänen 3. Dan. Siviiliammatiltaan opettajana toimiva Sensei Väisänen on ollut menestyvä kilpailija ja mm. full contact ju-jutsun Suomen mestari. Hän on arvostettu ja pidetty kansainvälisen tason ohjaaja ja myös menestyvä valmentaja, hänen valmennettavat ovat saavuttaneet useita suomenmestaruuksia ja muita SM-mitaleita. Ryhmän toinen ohjaaja ja Väisäsen ”oikea käsi” on Sami Lahtinen 1. Kyu. Lahtinen on hyvä ohjaaja ja kokenut kilpailija, hän on edustanut Suomea Hokutoryu ju-jutsun MM-kilpailuissa 2017.

Harjoitusajat

Ma 18:15-19:15 
Ke 18:00-19:15

Kilparyhmä
Ma 19:15-20:30

Helsingin Ju-jutsuklubi

Kaapelitehdas D-rappu, 4. krs
Tallberginkatu 1
00180 Helsinki
Toimisto on auki arkisin klo 14-20.

Some