Niiniketo, Väntär ja Tenhunen olivat vierailevina ohjaajina keski-Italialaisessa Norcean kaupungissa pidetyssä ju-jutsutapahtumassa. Leirille osallistui useita satoja Italialaisia ju-jutsukoita. Kouluttajat olivat Suomalaisten lisäksi Hollannista, Sloveniasta ja Italiasta. Leirin päätöspäivänä oli kilpailut, joihin osallistui n.500 ju-jutsukaa.
Daily Archives: 30/05/2014
Helsingissä, merihaan palloilutalossa pidetty Hokutoryuleiri oli mahtava tapahtuma. Paikalla oli ju-jutsumaailman huiput ja osallistujia niin paljon, että halliin ei olisi enempää mahtunut.
Suurleirin huipennus oli Teatteri Forumissa pidetty Budogaala, jossa oli Dan-seremoniat, kutsuvieraiden puheenvuorot, sekä nähtiin huikeita näytöksiä. Näytösten suunnittelusta, musiikista ja ohjauksesta vastasi Kimmo Tenhunen. Tapahtuman juonti, kansainväliseen tyyliin, Mikko Leisti.
Juhlaleirin gaalaillassa myönnettiin Soke Niinikedolle harvinainen 10 Dan. Paikalla oli kaikkien merkittävien ju-jutsun maailman liittojen johtajat, he pitivät sykähdyttävät puheet ja ojensivat Niinikedolle asiaankuuluvat diplomit.
Helsingin ju-jutsuklubin saatiin uusia vyöarvoja, kun Shihan Kimmo Tenhuselle myönnettiin 7 Dan, Teresa Tuomiselle 3 Dan ja Jari Gardziellalle 1 Dan. Lisäksi Timo Hirvoselle ja Risto Väntärille myönnettiin korkeat Hanshin arvot. Hanshi, suurmestari, mestareiden opettaja. Arvo voidaan myöntää vähintään 8 Danin omaavalle , erityisen ansioituneelle ju-jutsukalle.
Senseit Teresa Tuominen ja Kai Florström ohjasivat Hokutoryu ju-jutsu harjoitukset ja esittelivät lajia Ressun peruskoulun liikuntapäivässä.
Ju-jutsuklubin salilla oli lauantaina 1.3. koulutuspäivä, jossa koulittiin uusia kilpailutuomareita, sekä toinen, vain mustavöisille tarkoitettu tilaisuus jossa annettiin graduointikoulutusta niille mustavöisille, jotka ottavat vastaan keltaisen vyön kokeita. Tuomarikoulutuksen ohjasivat Jari Nieminen ja Kimmo Tenhunen. Kurssin läpäisi 14 kurssilaista, jotka saivat c-tuomarilisenssin. Graduointikoulutuksen ohjasi Soke Niiniketo. Koulutukseen osallistuneet 32 eritasoista Dania […]
Lauantaina 15.2. pidettiin Helsingissä ju-jutsuklubin salilla eriasteisiin Dan kokeisiin valmistava koulutustilaisuus. Paikalla oli ruskeavöisiä, jotka hakivat valmiuksia tulevaan mustan vyön kokeeseen, sekä mustia vöitä, jotka tavoittelevat Dan-arvon korotusta. Tapahtuman kouluttaja oli Shihan Risto Väntär 8 Dan ja häntä avusti Shihan Kimmo Tenhunen 6 Dan. Harjoittelijoita oli Helsingin ju-jutsuklubin lisäksi useista […]
Imatralla oli Hokutoryu ju-jutsun salikisat 15.2. Ju-jutsuklubin ensikertalaiset Samu Elovaara – 70 kg ja Tomi Rantamäki -80 kg lähtivät Imatralle hakemaan kilpailukokemusta. Molemmat ottelivat hyvin ja osoittivat rohkeutta ja kamppailijan luonnetta ja sijoittuivat sarjoissaan pronssille. Ju-jutsuklubilaisten otteluavustajana oli Matti Väisänen ja kilpailun päätuomarina oli Teresa Tuominen.
Shihan kimmo Tenhunen ja Sensei Timo Mynttinen ohjasivat 24-25.1.2014 Hokutoryuleirin Liettuan pääkaupungissa Vilnassa. Leirin järjesti paikallisen ju-jutsu organisaation presidentti ja Liettuan Hokutoryu vastaava Arturas Kalininas. Paikalle oli saapunut useita Hokutoryu ju-jutsukoita myös Latviasta. Leirillä oli useita tasoryhmiä, ja lapsia oli myös paljon, lähes puolet leiriläisistä oli junnuja. Liettualaisia ju-jutsukoita tullaan […]
Brassi ju-jutsun EM-kilpailut käytiin 17- 22.1. Lissabonissa. Ju-jutsuklubilta oli viisi kilpailijaa, joista kolme otti mitalin. Kari Uoti voitti + 50 v raskaassa sarjassa kultaa, Matti Poutanen +35 v raskaassa sarjassa hopeaa. Kamppailulajien moniottelija Tuure Toivola otti miesten raskaassa sarjassa pronssia. Tuurella on Suomen mestaruudet Hokutoryu ju-jutsusta, Brassi ju-jutsusta ja Judosta. […]
Kimmo Tenhunen ohjasi 18.1. keski-Portugalissa sijaitsevassa Aleida Nova do Cabon kaupungissa tuomarikurssin Portugalilaisille ju-jutsukoille. Kaupunki arvosti tapahtumaa ja antoi koulutustilat kaupungin talolta. Kurssilla Portugalilaiset halusivat varmistaa, että heillä on riittävästi omia tuomareita 24-25.5. Portugalissa järjestettävissä EM-cupissa. Kaikkiaan 16 osallistujaa suoritti hyväksytysti tuomarilisenssin.
Sensei Kari Lehtonen ohjasi Tampereella Kobudoleirin 11-12.01.2014. Leirillä harjoiteltiin Hanboa (keppi 90 cm) ja Tanboa (keppi 60 cm). Harjoitukset sisälsivät peruskäsittelyä, liikkumista ja tekniikkaa. Viimeinen harjoitus oli soveltamista. Osallistujia oli 25 hlöä, neljästä eri Hokutoryu seurasta.