Helsingin ju-jutsuklubin perinteinen nyrkkeilypäivä pidettiin lauantaina 1.10. Päivän kouluttajana oli ammattinyrkkeilyvalmentaja Veli-Matti "Vellu" Välimäki. Vellu on hyvä ja pidetty kouluttaja, joka on ohjannut useita Klubin nyrkkeilypäiviä. Vaikka Vellu valmentaa ammattinyrkkeilijöitä, on hänellä kyky ymmärtää ja opastaa myös kuntoilijoita. Päivään osallistui lähes 50 ju-jutsuklubilaista, mukana oli harrastajia kaikista ju-jutsuklubin lajeista. Seuraava […]
Uutiset
Radio ja tv kanava Voicen suositut juontajat Västi ja Suvi kävivät tekemässä ohjelmaa Hokutoryu ju-jutsusta. Västi aloitti elokuussa harjoittelun Helsingin ju-jutsuklubin peruskurssilla. Västi on uudesta harrastuksestaan kertonut myös ohjelmansa kuuntelijoille, sekä työkavereilleen toimituksessa. Hänen kollegansa päättivät tulla Västin kanssa salille ja selvittää, että millaisesta lajista on oikein kysymys ja samalla […]
Helsingin ju-jutsuklubi avasi syyskauden periteiseen tapaan suurella Budonäytöksellä. Lähes kaksi tuntia kestäneessä näytöksessä esiteltiin kaikki ju-jutsuklubilla harjoitettavat lajit. Mukana olivat Andreas Agopovin ohjaamat ju-jutsu junnut ja ensimmäistä kertaa Jann Rannan ohjaamat kickboxing junnut. Brassi ju-jutsukat esittivät mattokamppailua, kickboxingin näytöksessä tytöt kävivät vauhdikkaan näytösottelun. Kyokushin Karatekat näyttivät voimansa ja Jyri Hokkisen […]
IEestin ju-jutsuliitto ja Tallinnan ju-jutsu club järjestivät 5-7.8 tämänvuotisen eestin ju-jutsun kesäleirin. Leiri pidettiin Etelä-Eestiläisen Vöryun kaupungin uudessa hienossa harjoitushallissa eli spordikeskuksessa. Leirin ohjelmassa oli ju-jutsuharjoitusten lisäksi mm jalka – ja lentopalloa. Leiriin osallistui useita ju-jutsuklubilaisia. Niiniketo, Väntär ja Tenhunen ohjasivat myös harjoituksia. Yhteinen leiri-illallinen oli idyllisessä maalaisravintolassa, jossa leiriläisten […]
29-31.8.Ruotsin Lundissa pidettyyn Ruotsin ju-jutsun kesäleiriin osallistui useita ju-jutsuklubin mustia vöitä. Auvo Niiniketo ja Kimmo Tenhunen myös ohjasivat leirillä harjoituksia. Leiri ei ole osallistujamäärältään suuri, mutta joka vuosi sinne kokoontuu merkittävimmät Eurooppalaiset ju-jutsuvaikuttajat ja siitä on tullut merkittävä mielipiteiden vaihto- ja tulevan kauden suunnittelu- foorumi.
Unkarin ju-jutsun kesäleiri pidettiin perinteiseen tapaan Balaton järven maisemissa Balatonfenyvin kylässä. Ju-jutsuklubilla ja Unkarin ju-jutsulla on pitkä, yli 30 v. jatkunut yhteistyö. Leirille osallistui useita suomalaisia. Ju-jutsuklubia edusti Sensei Kari Lehtonen 3. dan, joka myös ohjasi leirillä harjoituksia. Leirin kouluttajat olivat korkeaa kansainvälistä tasoa: Vlado Schimidt (Saksa). Spartago Berttoletti (Italia) […]
25-26.6. oli Saksan Rheinfeldissä kansainvälinen ju-jutsuleiri. Leirin järjesti, Suomessakin useasti vieraillut Oliver Gugel. Leirin pääkouluttajana oli Soke Richard Morris 10 dan. Paikalla oli lisäksi joukko muita kansainvälisesti tunnettuja ju-jutsutaitajia. Leiriin osallistui myös Helsingin ju-jutsuklubin Timo leikola ja Teresa Tuominen. He pitivät leirin avajaisten yhteydessä myös näytöksen, joka suoraviivaisuudellaan toi vastapainoa […]
Turun ju-jutsuseura järjesti valtakunnallisen juniorileirin 21-22.05.2011. Harjoittelu, yöpyminen ja ruokailut olivat kaikki Turun ju-jutsuseuran uudella dojolla. Harjoittelun lisäksi oli erilaista oheisohjelmaa kuten elokuvat, pomppulinna sekä erilaisia pelejä ja tehtäviä. Ju-jutsuklubin junnuja oli paikalla lähes 30. Mukana oli myös ju-jutsuklubin junnuohjaajia valvomassa että kaikki sujuisi turvallisesti.
10.6 pidettiin Raumalla ju-jutsuohjaajien jatkokurssi. Kurssilla perehdyttiin Ken-jutsuun ja ju-jutsun Japanilaisen perinnön ymmärtämiseen. Koulutukseen osallistui 9 ju-jutsuklubin valmentajaa.
Kilpaju-jutsun 10.6. Raumalla pidettyyn c-tuomarikurssiin osallistui 14 ju-jutsuklubilaista. Kurssilla teoriaosuudessa käsiteltiin kilpailusääntöjä, pistelaskujärjestelmää, sekä tuomaripöytäkirjan täyttöä. Käytännön osuudessa oppilaat tuomitsivat harjoitusotteluita. Jokaisen ottelun jälkeen kurssin kouluttajat, Risto Väntär ja Kimmo Tenhunen, tarkastivat tuomaripöytäkirjat ja antoivat kurssilaisille ohjeistavan palautteen.
Kesäleirin yhteydessä pidetyissä vyökokeissa suoritti suuri joukko Helsingin ju-jutsuklubilaisia uusia vyöarvoja. Ruskeita vöitä (1. kyu) saatiin peräti kolme kun Nina Skåtar, Risto-Matti Ratilainen ja Toni Andersson suorittivat onnistuneesti vyötestinsä.
Raumalla (10-12.6) pidettyyn kansainväliseen Hokutoryu ju-jutsun kesäleiriin osallistui useita kymmeniä ju-jutsuklubilaisia. Leirin vierailevana kouluttajana oli Ranskalainen tekniikkataituri Pascal Coulon 7. Dan. Leirin muut kouluttajat olivat kotimaisia huippukouluttajia. Leiri oli järjestyksessä 30. Raumalla pidetty kesäleiri. Juhlaleirin kunniaksi olivat järjestävä seura RJS Samurai järjestänyt juhlaillallisen. Auvo Niiniketo luovutti ju-jutsuklubin puolesta järjestävälle seuralle […]
Helsingin ju-jutsuklubin Nina Skåtar voitti kultaa Brasilialaisen Ju-jutsun SM-kilpailuissa Riihimäellä 14-15.5. Nina on kilpaillut kevään aikana paljon. Hän on osallistunut sekä Hokutoryu- että brassi ju-jutsukisoihin. Hokutoryun SM-kisoissa hän jäi tiukan kamppailun jälkeen niukasti hopealle, mutta nyt Brassissa otti hienosti kultaa. Nina on erittäin hyvä mattokamppailija, joten hänen menestyksensä oli jopa […]
Israelin Ju-jutsu Association juhli 20 v. olemassaoloaan juhlaleirillä. Leiri pidettiin Tel Avivissa 20-22.5. Helsingin ju-jutsuklubilla ja Tel Avivin ju-jutsukoululla (jonka pohjalta myöhemmin kehittyi Israelin Ju-jutsu Association) on takana pitkä, useiden vuosien yhteistyö. Israelin ju-jutsutoimintaa johtaa ju-jutsuklubillakin usein vieraillut Amir Barnea. ju-jutsuklubin edustajat olivat kutsuvieraina paikalla ja Soke A. Niiniketo sekä […]
Ju-jutsu junnujen SM-kisat 7-13 v. ja 14-16 v. pidettiin 14.5. Salon urheilutalolla. Ju-jutsuklubista osallistui 28 kilpailijaa ja joukkueen johtaja oli Sensei Andreas Agopov. Mukana oli myös kaksi huoltajaa sekä kolme tuomaria. Joukkue matkusti kisapaikalle tilausbussilla. Vanhemmat ja muut kannattajat, joita oli todella paljon, saapuivat kisapaikalle omilla autoilla. Ju-jutsuklubilaiset ottelivat todella […]
Ju-jutsuklubille saatiin uusia mustia vöitä kun Johanna Ruponen, Kai Florström, Merja Räsänen ja Jussi Lähde suorittivat onnistuneesti vaativan 1. Danin testin. Samassa tilaisuudessa Timo Leikola ja Kalle Palomäki suorittivat 2. Danit.
Pääsiäisleirin yhteydessä oli myös kansainvälisten kouluttajien ohjaama junnuleiri. Leiri oli yksipäiväinen ja sen ohjasivat Portugalin Helder Nunes, Norjan Ottar Vassender sekä meidän Teresa Tuominen. Junnut osallistuivat myös avajaisiin sekä Dan-seremonioihin. Leirin päätyttyä olivat harjoittelijat väsyneitä, mutta ilmeet olivat iloisia ja kasvoilta loisti innostus. Tämän tyyppisiä tapahtumia, jossa juniorit ovat osa […]
Useita kymmeniä Ju-jutsuklubilaisia osallistui 22-24.4. pidettyyn Hokutoryu ju-jutsun pääsiäisleiriin. Leiri pidettiin Turun ju-jutsuseuran uudella Dojolla ja siihen osallistui ju-jutsukoita kaikkialta Suomesta sekä Eestistä. Ohjaajat olivat Italian Cosimo Costa, Portugalin Helder Nunes, Norjan Ottar Vassender sekä Ruotsin Fredrik Ekström. Leiri oli kolmipäiväinen, mutta kuitenkin siten että ensimmäinen päivä oli tarkoitettu Hokutoryu […]
Lauantaina 7.5 pidettiin Helsingin ju-jutsuklubin juniori ju-jutsukoiden ( +7 vuotta) jäsentenväliset kilpailut meidän omalla salilla Kaapelitehtaalla. Kilpailijoita oli 41 ja yleisöä salin täydeltä. Yleisö eli voimakkaasti mukana ja kannusti suosikkejaan. Tunnelma oli korkealla, kuten suuremmissakin kamppailu- urheilutapahtumissa. Ottelut olivat tiukkoja ja yritystä riitti. Jokainen osallistuja voi olla ylpeä suorituksestaan. Palkinnot […]
Helsingin ju-jutsuklubilla oli lauantaina 9.4. kaikille jäsenille tarkoitettu nyrkkeilypäivä. Nyrkkeilypäivä on kuntoilutapahtuma joka on tarkoitettu kaikentasoisille ju-jutsuklubilaisille ja heidän perheenjäsenilleen. Päivän ohjasi mestarinyrkkeilijä ja ex-ammattilainen Veli-Matti "Vellu" Välimäki. Vaikka kyseessä oli kuntoilutapahtuma oli paikalla myös meidän Thai- ja Kickboxing kilpailijoita sekä valmentajia. Heille Vellu myös antoi asiantuntevia neuvoja nyrkkeilyn hienouksista. […]
Helsingin ju-jutsuklubi järjesti yhdessä Suomen Karateliiton kanssa ju-jutsun SM-kilpailut lauantaina 26.3. Alkuottelut käytiin Ju-jutsuklubin salilla, Kaapelitehtaalla ja finaalit Töölön Kisahallissa. Lähes 20 ju-jutsuklubilaista osallistui kisojen järjestely- ja toimitsijatehtäviin. Ju-jutsuklubin kilpailijat kamppailivat hienosti. Kaikki olivat mukana taistelijan sydämellä ja vaikka kaikki eivät otteluitaan voittaneet, helppoa vastusta heistä ei saanut kukaan. Ju-jutsuklubi […]