Hokutoryu ju-jutsun syysleiri pidettiin 31.10-2.11.2025 Riihimäellä. Perinteisen leirihallimme, Riihimäen Urheilutalon ollessa remontissa, leiri pidettiin Riihimäen Cocks Areenalla. Kolmipäiväinen tapahtuma alkoi perjantai-iltana pidetyillä dan-kokeilla, värillisten vöiden (kyu) kokeet olivat lauantaina. Leirin varsinaiset harjoitukset olivat lauantaina ja sunnuntaina. Lauantai oli ulkomaisten kouluttajien ja junioreiden päivä, sunnuntaina ohjauksesta vastasivat kotimaiset kouluttajat. Leirin vierailevat […]
Uutiset
Hokutoryu junioreiden syysleiri pidettiin 1.11.2025 Riihimäen Cocks Areenalla, osana valtakunnallista syysleiriä. Leirin ohjasi kokenut ja taitava, sensei Samu Kontinen 2. dan Helsingin ju-jutsuklubilta, häntä avusti Ju-jutsuklubin junioriohjaajat. Sensei Kontisen ote junioreihin oli iloinen ja kannustava ja päivän aikana juniorit saivat aimon annoksen uutta oppia. Junnujen seuraava valtakunnallinen leiri on 7.3.2026 […]
Espoon Kehähait isännöi lauantaina 1.11. potkunyrkkeilyn Espoo Open 7 -kilpailun, joka pidettiin Kehähaiden salissa, Espoossa. Ju-jutsuklubilta osallistui kolme ottelijaa; Julia Johnsson, Niklas Nummela ja Rasmus Koskela. Kaikki kolme ottelivat hyvin ja saivat arvokasta ottelukokemusta, mutta tällä kertaa vastustajat veivät voiton. Tulokset (voittaja ensin): K1nv A-60 kg Ola Ihalainen, CAF vs […]
Braslialaisen ju-jutsun otteluilta “Primates 4 – submissions only” järjestettiin 25.10. Vantaalla, Kulttuurikeskus Martinuksessa. Kovatasoisessa illassa otteli kaksi Ju-jutsuklubin BJJ-valmentajista; Jaakko Vilander ja Otto Hirvinen. Vilanderia vastaan superfightiin asettui Orash Schmid, Vilander voitti ottelunsa hienosti kursituksella. Hirvinen kohtasi omassa superfightissaan Renne Kuusiston, ottelu oli tasainen, mutta voitto meni tällä kertaa vastustajalle […]
Hanshi Risto Väntär 8. dan ohjasi kaksi harjoittelupäivää 24-25.10.2025 Norjan Fredrikstadissa. Ensimmäinen harjoittelupäivä oli paikallisille turvahenkilöille, poliiseille, vartioille ja järjestyksenvalvojille. Toinen harjoittelupäivä oli kaikille ju-jutsukoille ja siellä perehdyttiin eritasoisiin perustekniikoihin. Harjoitukset pidettiin sensei Mads Raskin uudella dojolla, vierailun koordinoi ja tapahtumat järjesti Norjan Hokutoryuvastaava Ottar Vassenden. Vierailunsa yhteydessä Väntär vieraili […]
Brasilialaisen ju-jutsun senioreiden No-Gi Finnish Open käytiin 18.10.2025 Hämeenlinnassa. Ju-jutsuklubilta kilpailuihin osallistui kolme ottelijaa; Hannu Puhakka, Jouko Koskinen ja Timo-Pekka Huhtinen. Koskinen putsasi pöydän voittamalla +35-vuotiaiden mustien vöiden (elite) sarjassa sekä oman painoluokkansa -91,5kg, että avoimen painoluokan. Paljon onnea! Huhtinen ja Puhakka ottelivat hyvin, mutta eivät tällä kertaa yltäneet mitalisijoille.
Brasilialaisen ju-jutsun nuorten No-Gi SM-kilpailut käytiin 18.10.2025 Hämeenlinnassa. Ju-jutsuklubin Eeden Iivanainen voitti suomenmestaruuden, sarjassa 2008-2009 syntyneet tytöt, +62,5kg. Paljon onnea!
Saksalaisen ju-jutsuseuran, TSV Hildrizhausenin 40-vuotisjuhlaleiri pidettiin 4-5.10.2025 Hildrizhausenissa. Leirin pääohjaaja oli Itävallan Günter Painter. Suomen Kari Lehtonen 6. dan opetti leirillä hokutoryu ju-jutsua, häntä avusti Michael Saarikoski 3. dan.
Neljä tanskalaista ju-jutsukaa vieraili 20.9.2025 Helsingin ju-jutsuklubin dojolla. He olivat kaikki eri klubeilta ja tulivat tutustumaan Hokutoryu ju-jutsuun ja erityisesti meidän ohjaajien koulutukseen ja vyöjärjestelmään. Ohjelmassa oli kaksi saliharjoitusta, sekä luento, jossa kerrottiin Hokutoryun periaatteista ja erityisvaatimuksista. Saliharjoitukset ohjasi Risto Väntär 8. dan ja häntä avusti Kimmo Tenhunen 7. dan. […]
Ju-jutsuklubin Christoffer Granberg suoritti 31.8.2025 potkunyrkkeilyn ruskean vyön, liiton kesäleirin yhteydessä pidetyssä vyökokeessa Hämeenlinnassa. Paljon onnea!
Brasilialaisen ju-jutsun No-Gi Finnish Open -kilpailu käytiin 23-24.8.2025 Vantaalla. Ju-jutsuklubin ottelijat menestyivät kilpailussa hienosti, mitalisaldona kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja viisi pronssimitalia. Ju-jutsuklubin joukkueen johtaja oli seuran BJJ päävalmentaja Sakari Räsänen. Finnish open kultamitalistit: Eeden Iivanainen, sinivöiset -71,5kg Jukka Haverinen, sinivöiset -91,5kg Finnish open hopeamitalistit: Jouko Koskinen, musta- ja ruskeavöiset […]
Ju-jutsuklubin Raul Etelämäki suoritti Kyokushin karaten 1. dan, eli shodan-arvon, IKO Matsushiman Euroopan kesäleirillä 10-13.7.2025, Möhneseessä, Saksassa. Mustan vyön Raulille myönsi Shihan Klaus Rex 7. dan. Kuvassa Etelämäki yhdessä opettajansa, Kimmo Myllymäen kanssa. Paljon onnea hienosta saavutuksesta!
Helsingin ju-jutsuklubi järjesti 2-3.8.2025 kenjutsuleirin Helsingissä. Leirin ohjaaja oli Italialainen shike G.S. Bertoletti, hänen lisäksi leirillä kouluttivat kotimaiset kenjutsun huiput. Leirille osallistui kaikentasoisia kenjutsun harrastajia, suomalaisten kenjutsuseurojen lisäksi osallistujia oli saapunut myös Norjasta. Leirille osallistuminen ei edellyttänyt aikaisempaa kokemusta lajista. Harjoittelun lisäksi leirillä verkostoiduttiin ja tutustuttiin muihin alan harrastajiin, lauantai-iltana […]
Ju-jutsuklubin Otto Hirvinen otteli menestyksekkäästi Italian Venetsiassa, heinäkuun alussa järjestetyssä brasilialaisen ju-jutsun IBJJF Venice Jesolo International Open nogi -kilpailussa. Hirvinen voitti mustien vöiden -85,5kg sarjan. Hän kommentoi olevansa erityisen tyytyväinen siihen, että näinkin arvostetussa kilpailussa pääsi hyödyntämään sellaisia tekniikoita, joita on treeneissä harjoitellut, sekä siihen että hän voiton myötä sai […]
Kesäajan (23.6-1.8.) harjoitellaan seuraavan aikataulun mukaisesti: Kickboxing kaikki vyöt: Ke 17:00-18:30 (koko sali) Hokutoryu kaikki vyöt: Ke 18:30-20:00 (koko sali) Brasilialainen ju-jutsu: Sparrit joka päivä klo 11:00–13:00 sekä arkisin klo 16:00–17:30. Keskiviikkoisin iltapäivän treeni klo 15:30–17:00. Kyokushin karate kaikki vyöt: ei ohjattuja harjoituksia Kenjutsu: ei ohjattuja harjoituksia Kobudo: ei ohjattuja […]
Suomen Karateliitto myönsi 14.6.2025 Hokutoryu ju-jutsu kesäleirin yhteydessä ansiomerkit seuraaville Ju-jutsuklubilaisille, pitkään jatkuneesta, ansiokkaasta työstä suomalaisen ju-jutsun eteen. Ansiomerkit luovuttivat liiton puheenjohtaja Harry Heinonen ja toiminnanjohtaja Pirkko Heinonen. Mika Aaltonen, hopeinen ansiomerkki Mika Järvinen, pronssinen ansiomerkki Paljon onnea!
Hokutoryu ju-jutsu junioreiden valtakunnallinen kesäleiri pidettiin 13-15.6.2026 Pajulahden liikuntaopistolla, Nastolassa. Juniorileirin pääohjaaja oli Turun Ju-jutsuseuran sensei Jonna Vahtera 2. dan. Sensei Vahteralla on pitkä kokemus eritasoisten junioreiden valmentamisesta. Hän on myös menestynyt kilpailija, hän on voittanut kolmesti Hokutoryu ju-jutsun aikuisten Suomen mestaruuden, kolme kertaa brasilialaisen ju-jutsun Suomen mestaruuden ja hän […]
Hokutoryu ju-jutsun perinteinen kesäleiri pidettiin 13-15.6.2025 Pajulahden liikuntakeskuksen tiloissa ja upeissa maisemissa. Leiriin osallistui myös suuri joukko innokkaita junnuja. Useimmille junnuille tämä oli koko perheen tapahtuma, sillä vanhemmilla oli mahdollisuus samaan viikonloppupakettiin kuin leiriin osallistuvilla. Osa harjoituksista, kuten Norjan Ottar Vassendenin potkuharjoitukset, pidettiin ulkona. Leirin vierailevat ulkomaiset kouluttajat olivat Magnus […]
Turussa 29.3.2025 pidettyjen Hokutoryu ju-jutsu SM-kilpailujen yhteydessä Helsingin ju-jutsuklubin Sami Lahtinen suoritti Hokutoryu ju-jutsu C-tuomarilisenssin hyväksytysti. WFJ tuomaritoiminnan johtaja Jari Nieminen myönsi hänelle tuomaridiplomin kesäleirin avajaistilaisuuden yhteydessä. Paljon onnea!
Ju-jutsuklubin Albert Cohen on suorittanut Suomen Potkunyrkkeilyliiton järjestämän, virallisen II-tason valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen (VOK2). Potkunyrkkeilyliiton VOK2-koulutus on tarkoitettu potkunyrkkeilyvalmentajille, jotka vastaavat nuorten tai aikuisten kilpailemiseen tähtäävästä valmennuksesta. Koulutuksen laajuus oli 100h ja siihen sisältyi seuraavat teemat: valmentajana toimiminen, oppimisen tukeminen, ominaisuuksien kehittäminen, harjoituskausien rakentaminen, vuosisuunnitelma laatiminen, eettinen valmennus, urheilijan ravinto […]
Hokuto BJJ suurleiri järjestettiin järjestyksessän neljättä kertaa, 14-15.6.2025 Helsingissä, Helsingin ju-jutsuklubin salilla. Leirin järjesti Sakari Räsänen. Leirin ohjasivat vankkaa kamppailukokemusta omaavat mustavyöt Sakari Räsänen, Risto Vesanto, Tuomas Kokkonen ja Jouko Koskinen. Leirin yhteydessä suoritettiin kevään ja kesän graduoinnit, Ju-jutsuklubilaisille uusia vyöarvoja myönnettiin seuraavasti: BJJ musta vyö: Lassi Luomala BJJ ruskea […]