SUURI BUDONÄYTÖS

Helsingin ju-jutsuklubi aloitti kauden 2009 suurella budonäytöksellä. Näytös oli sunnuntaina 11.1. ja se pidettiin seuran omalla salilla. Näytös oli samalla lajiesittely jossa budosta kiinnostuneet saattoivat tutustua ju-jutsuklubin lajivalikoimaan ja löytää itselleen sopivan lajin. Tilaisuuden jälkeen oli mahdollisuus keskustella lajikouluttajien kanssa ja ilmoittautua peruskursseille.
Näytöstä saapui seuraaman salin täyteinen yleisö ja näytös oli todella korkeatasoinen. Näin korkeatasoista näytöstä tuskin pystyy mikään toinen Suomalainen budoseura omin voimin ja omalla porukalla järjestämään.
Näytöksessä esiintyneet Hokutoryu ju-jutsukat esittivät huipputason itsepuolustusta. Nuorten, lupaavien mustavöiden kanssa esiintyivät vanhat konkarit Risto Väntär 7 dan ja Kimmo Tenhunen 6 dan.
Potkunyrkkeilijät esittivät potkunyrkkeilyn tekniikkaa ja ottelunäytöksen. Ottelussa oli vastakkain Tuomas Leminen ja Elina Martensen.
Brasilian ju-jutsussa esiintyivät moninkertainen Suomen mestari Juuso Harma ja kaksinkertainen Suomen mestari, finnish openin voittaja ja MM-kisojen pronssimitalisti Jukka Korpelainen.
Kyokushin karatekat esittivät jämäkkää ja kovaa, eli tyypillistä kyokushin karatea. Näytös huipentui Jyri Hokkisen 2 dan murskausnäytökseen, jossa Hokkinen yleisön hämmästykseksi murskasi paljaalla kädellä viisi isoa lekaharkkoa