Soke Morris siunattiin haudan lepoon



 

Soke Morris siunattiin haudan lepoon Lontoossa 1.8.2019. Paikalla oli sukulaisten ja perheen lisäksi lukuisa joukko Brittiläisiä sekä kansainvälisiä ju-jutsuvaikuttajia, kaikkiaan noin 200 henkeä. Suomesta paikalla olivat Soke Auvo Niiniketo ja Hanshi Risto Väntär.

Soke Morriksella oli mahdollisuus itse vaikuttaa siunaus- ja muistotilaisuuden ohjelmaan, joten ohjelma oli ”hänen näköisensä” eli hiukan normaalista hautajaistilaisuudesta poikkeava. Kirkossa pappi ja omaiset puhuivat kauniisti, mutta virsien sijaan soitettiin Diana Rossia. Muistotilaisuuteen saapuville annettiin ensimmäiseksi samppanjalasi käteen, paikalla oli myös hyvin varustettu baaritiski, josta oli mahdollista noutaa muutakin kuin ruokajuomaa. Tilaisuus oli hyvin vapaamuotoinen, mutta omalla tavallaan harras. Seinällä pyöri kuvakollaasi Soken monivaiheisesta ja värikkäästä elämästä ja pöydissä muisteltiin kohtaamisia hänen kanssaan.

Me kaikki Suomalaiset voimme varmaan yhtyä vanhan viikinkisoturin sanoihin. ”Sinun karjasi ja hevosesi kuolee, myös sinä kuolet, mutta muistosi elää”.

Soke, ikuinen rauha sinulle.