Joulutauko

Nyt voimassa olevat, koronakoordinaatioryhmän linjaamat rajoitukset ja suositukset olivat alun perin voimassa 20.12.2020. Koronakoordinaatioryhmä on kuitenkin päättänyt jatkaa näitä rajoituksia ja suosituksia ne ovat voimassa 10.1.2021 saakka.

Meillä olisi myös normaaliolosuhteissa ohjattujen harjoitusten joulutauko, mutta koronakoordinaatioryhmän linjausten mukaisesti, Ju-jutsuklubin harjoitustoiminta on tauolla 10.1.2021 saakka. Sali on edelleen, aiempien ohjeiden mukaisesti, harjoitusmaksunsa maksaneiden Ju-jutsuklubilaisten vapaaharjoittelukäytössä. Salin päädyssä olevien säkkien lisäksi meillä on Habita Oy:n lahjoittama heittonukke, joka kasteessa sai nimekseen Jari. Säkit ja Jari ovat harjoituskumppaneita, joista ei korona tartu.

Ju-jutsuklubin toimiston väki toivottaa kaikille Ju-jutsuklubilaisille ja heidän perheenjäsenilleen rauhallista joulua ja kaikkea hyvää vuodelle 2021! Nähdään tammikuussa!