Helsingin ju-jutsuklubi saalisti eniten mitaleita Turun kamppailuareenalla 23.3. pidetyissä ju-jutsun SM-kisoissa. Klubilla oli hyvä joukkue. Joukossa oli SM-kisojen ensikertalaisia eivätkä kaikki yltäneet mitaleille, mutta jokainen taisteli hienosti. Kisojen varsinainen superottelu oli sarjan -73 kg finaali, jossa kohtasivat Helsingin ju-jutsuklubin Jari Laine ja Turun, myös Brassi ju-jutsussa ja lukkopainissa mestaruuksia voittanut […]
Uutiset
Norjan ju-jutsukat kokoontuivat ju-jutsuleirille Bergeniin 15-17.3. Leirin pääkouluttajana oli itse Soke R Morris 10 Dan. Suonalaista ohjaajista olivat paikalla Ju-jutsuklubin Shihanit R Väntär 7 Dan ja K Tenhunen 6 Dan, he ohjasivat viikonlopun aikana eri ryhmille yhteensä 14 harjoitusta. Leirin järjestelyistä vastasi Suomessakin usein vieraillut Ottar Vassender.
Venäläinen entinen Sambon maailmanmestari ja ammattivalmentaja Vladimir Alxandrov ohjasi 16-17.3 Sambon viikonloppuleirin ju-jutsuklubin dojolla. Leiriin osallistui ju-jutsuklubilaisten lisäksi lajin harrastajia myös muista pääkaupunkiseudun seuroista. Alexandrovia avusti meidän oma Sambovalmentajamme Yauhen Aheitshuk.
Lauantaina 2.3. pidettiin ju-jutsuklubin dojolla, Shihan Risto Väntärin 7 dan ohjaama leiri ju-jutsukoille, jotka aikovat osallistua tulevaisuudessa eriasteisiin Dan-kokeisiin. Leiriin osallistui ju-jutsukoita useista ju-jutsuseuroista
Ju-jutsuklubin Jesse Aavamerelle hopeaa. Ensimmäiset Winter Unifight – SM kilpailut pidettiin lauantaina 23.2. Hakunilan urheilupuiston hiihtostadionilla, Vantaalla. Winter Unifight koostuu hiihdosta, veitsen heitosta, ampumisesta, sekä lumessa tapahtuvasta pystypainista. Ottelijoilla on Judo-/ Sambotakit. Nyt oli kuitenkin järjestelyvaikeuksien vuoksi jätetty veitsenheitto pois. Tulokset: 1 )Vladimir Ruotsi, Sambo2000 Helsinki. 2) Jesse Aavameri, Helsingin […]
Perinteinen vyötekniikkaleiri pidettiin Helsingissä, Hotelli Rantapuiston yhteydessä olevassa 4Event hallissa. Leiriin osallistujia oli niin paljon, että enempää ei olisi halliin mahtunut. Leirin yhteydessä juhlittiin myös Shihan Timo Hirvosen syntymäpäiviä. 13 vuoden ikäisenä ju-jutsun aloittanut, nykyinen 7. Dan täytti 50 v. Leirin avajaisten yhteydessä esittivät seurojen edustajat Shihan Hirvoselle onnittelut. Kaikki […]
Tanskassa vaikuttava Brasilialainen BJJ-valmentaja Iran Mascarenhas kävi ohjaamassa viikonloppuleirin Helsingin ju-jutsuklubilla. 1-3.2. Mascarenhasin asiantuntemus, sekä tapa opettaa sai leiriläisiltä kiitosta. Leiriläisten mukaan hän on yksi parhaista BJJ-valmentajista mitä Suomessa on vieraillut.
Italialainen ju-jutsu- ja Kenjutsumestari G. S. Bertoletti ohjasi Kenjutsuleirin ju-jutsuklubin salilla 5-6.1, häntä avustivat Italian Stefano Graghi ja Suomen Kimmo Tenhunen. Leiriin osallistui 45 Kenjutsusta kiinnostunutta, leiriläisistä enemmistö oli Hokutoryun harrastajia. Leirin ohjelma oli tiivis, kunakin päivänä oli harjoituksia peräti kuusituntia. Mestari Bertoletti myönsi myös uusia vyöarvoja. Yudanshan (vastaa 1.dania) […]
Perinteinen Soken joulutreeni pidettiin lauantaina 22.12. Harjoituksia ohjasivat myös Shihanit Timo Hirvonen 7 Dan, Risto Väntär 7 Dan ja Kimmo Tenhunen 6 Dan. Joulun läheisyydestä huolimatta harjoitukseen osallistui n 50 eritasoista ju-jutsukaa.
Helsingin ju-jutsuklubin Auvo Niiniketo 9 dan, Kimmo Tenhunen 6 Dan, sekä Timo Mynttinen 3 Dan tekivät valmentajavierailun Hokutoryu-leirille Moskovaan 15-16.12. Leirin järjesti ju-jutsuklubillakin usein vieraillut Venäläinen Hokutoryu ju-jutsuka, Moskovalaista Siberian bars seuraa johtava Evgeny Korokhkin. Seura on kilpailumenestyksellä mitattuna Venäjän menestynein ju-jutsuseura. Leiriin osallistui aikuisten lisäksi lähes 100 seuran omaa […]
Sisilialainen ju-jutsuka Cosimo Costa järjesti tulivuori Etnan juurella sijaitsevassa Catanian kaupungissa ju-jutsuleirin. Leirin pääkouluttajaksi oli kutsuttu Soke A.Niiniketo, mukana olivat myös Kimmo Tenhunen 6 Dan, Teresa Tuominen 2 Dan, sekä Timo Leikola 2 Dan. Leiriin osallistui lähes 250 aikuista ja noin 100 junnua. Leirin päätteeksi oli junnuille kilpailut johon osallistui […]
Kimmo Tenhunen 6 dan ja Timo Mynttinen 3 dan osallistuivat Norjan Bergenissä pidettyyn Norjan ju-jutsun syysleiriin, he ohjasivat leirillä myös harjoituksia. Harjoituksia ohjasivat myös Anders Blomberg Norja, Ottar Vassender Norja, Brian Morris Englanti ja Helder Nunes Portugal. Leiriin osallistui n 300 ju-jutsun ja kickboxingin harrastajaa. Shihan Tenhunen ohjasi leirillä myös […]
FOX-TV:n kamppailulajeista kertova viisiosainen sarja filmattiin ju-jutsuklubin salilla. Kaikki esiteltävät viisi lajia ovat ju-jutsuklubilla harjoiteltavia lajeja. Auvo Niiniketo on valinnut ohjelmaan lajit ja juontaa ohjelman yhdessä ex-missi Viivi Pumpasen kanssa. Ensimmäisenä lajina esitellään 14.12. Hokutoryu ju-jutsu, 21.12 Kickboxing,28.12 Brassi jj, 4.1.2013 Sambo ja 11.1. Kyokushin Karate. Kukin laji pyörii kanavalla […]
Salon syysleirin yhteydessä pidetyissä Hokutoryu otteluissa voitti -73 kg sarjassa otellut ju-jutsuklubin Henry Immonen Tampereen Tuomas Luhtiniemen käsilukolla 2 erässä,-78 kg Joni Askola, Helsinki – Andreas Björkqvist, Vaasa tuomariäänin 2-1. – 100 kg sarjassa voitti Jani Kallunki Porin Miska Nuotion kaikin tuomariäänin 3-0. -65 kg sarjassa otellut Valtteri Rimpilä otteli […]
Salon syysleirillä saatiin ju-jutsuklubiin uusia Daneja kun Mikael Agopov suoritti 1 Danin ja Mikko Leisti harvinaisen 5 danin. 90-luvun puolessavälissä ju-jutsun aloittanut Agopov on kunnostautunut myös toisenlaisessa urheilussa, hän on kansainvälinen shakkimestari. Mikko Leisti on aloittanut ju-jutsklubilla 14 vuoden ikäisenä ja ohjannut harjoituksia klubilla 30 vuoden ajan. Sensei Leisti on […]
Vanhat tutut Soke Niiniketo ja vapaaottelulegenda Fedor Emelianenko tapasivat Sambon mm-kisojen yhteydessä Minskissä Valko-Venäjällä. Fedor on lopettanut ammattilaisuransa ja hän toimii nykyään Sambon lähettiläänä maailmalla. Hän edistää lajin tunnettavuutta, sekä auttaa lajia leviämään. Suomalaisiakin oli kisoissa mukana, mutta mitaleita ei kovatasoisessa kisassa vielä herunut, mutta ensivuonna ollaan jo paljon kokeneempia.
Salon Zashinkan järjesti yhdessä Helsingin ju-jutsuklubin kanssa Hokutoryu ju-jutsun syysleirin Salon urheilutalossa 2-4.11. Ulkomaiset kouluttajat olivat Itävallan Gynther Painter 6 Dan, sekä Valko-venäläinen Sambovalmentaja Yauhen Aheichuk. Kotimaiset kouluttajat olivat Timo Hirvonen 7 dan, Risto Väntär 7 Dan, Kimmo Tenhunen 6 Dan, sekä Mika Kolehmainen 5 Dan. Leiriin osallistui harjoittelijoita Suomalaisten […]
Pietarilainen ammattivalmentaja, Vladimir Alexandrov ohjasi yhdessä ju-jutsuklubin sambovalmentajan Yauhen Ahichukin kanssa klubin salilla harjoituspäivän Sambon maailmanmestaruuskilpailuihin Minskiin 8-12.11. valituille ottelijoille. Ottelijat ovat, Antti Rintamäki -68 kg, Otto Faven -74 kg, Antti Faven -90 kg ja Heikki Haapa-aho +100 kg.
Helsingin ju-jutsuklubin Almedin Lepojärvi voitti Jyväskyläläisen Matti Saikkosen kaikin tuomariäänin, lauantaina 20.10. Hämeenlinnassa pidetyissä kansallisissa kickboxingkilpailuissa.
Shihanit Risto Väntär 7 ja Timo Hirvonen 7Dan Dan ohjasivat eriasteisiin Dan kokeisiin valmistavan leirin Helsingin ju-jutsuklubin dojolla lauantaina 20.10. Leiriin osallistui lähes 30 Suomalaista ja muutama Eestiläinen Dan-arvoa, tai sen korotusta tavoittelevaa ju-jutsukaa.
Kansainvälinen Hokutoryuleiri pidettiin 5-6.10 Intian Mumbaissa. Leirin järjesti Shihan Dev Anand ja siihen osallistui Hokutoryu harrastajia useista Intian kaupungeista. Leirin pääkouluttaja oli Soke A Niiniketo 9 dan. Harjoituksia ohjasivat Myös Shihanit Väntär 7 dan ja Tenunen 6 dan, sekä Taymor Farsimadan, Hannes Kunart ja Teresa Tuominen. Väntär ohjasi harjoituksia myös […]