Sensei Mikko Leisti 5. Dan ohjasi syyskauden viimeiset junnutreenit, paikalla oli noin 50 junioria. Perinteisten joulutreenien jälkeen tarjolla oli pipareita ja mehua. Kaikilla oli hauskaa, opettajilla ja junnuilla!
Uutiset
Helsingin ju-jutsuklubilta osallistui lauantaina 12.12 kolme ottelijaa Järvenpään kehäkarhujen järjestämiin kansallisiin kilpailuihin. Jann Rannan valmentama Hanna Saarinen otteli jälleen hienosti ja voitti +70kg Full Contact -ottelun Järvenpään kehäkarhujen Tiina Lahtea vastaan kaikin tuomariäänin. K1 säännöillä otelleet Aleksandr Shcherbakov -67kg ja David Pajunen -60kg kärsivät valitettavasti tappion omissa otteluissaan.
Helsingin ju-jutsuklubin perinteiset, kaikkien lajien joulutreenit pidettiin lauantaina 12.12. Harjoituksia ohjasivat Klubin omat kouluttajat, mm. Niiniketo, Leisti, Agopov, Livistö, Cohen, Myllymäki ja Pere. Illalla viimeisten harjoituksien jälkeen kokoonnuttiin Kaapelitehtaan ravintolaan vapaamuotoiseen illanviettoon.
Soke Niiniketo, Hanshi Väntär ja Shihan Tenhunen ohjasivat Venäjän ju-jutsun syysleirin Moskovassa 5-6.12. Leiriin osallistui lähes 300 Hokutoryu ju-jutsukaa, jotka olivat saapuneet paikalle eri puolilta Venäjää. Tapahtuman järjesti Venäjän Hokutoryu vastaava Evgeny Korotkikh.
Brasilialainen huippuohjaaja Iran Mascarenhas vieraili Helsingissä viikonloppuna 4-6.12. Hän ohjasi vierailunsa aikana brasilialaisen ju-jutsun harjoituksia Ju-jutsuklubilla.
BJJ SM-kilpailut pidettiin 28-29.11 Vantaalla. Ju-jutsuklubilta kilpailuihin osallistui useampi ottelija, joista Tuure Toivola sijoittui purppurvöisissä hopealle, sarjassa miehet +100,5kg. Muut Ju-jutsuklubilaiset osallistujat olivat: Eduard Fouche, Henri Poikolainen, Iisa Lepistö, Juho Rämö, Jukka Juopperi, Mikko Halkilahti, Petja Nykänen, Tatu Petersen-Jessen ja Toni Rosell.
Kimmo Tenhunen 7. Dan ohjasi Intian Mumbaissa Hokutoryu leirin 26-28.11 ja oli päätuomarina Mumbain kansallisessa Hokutoryu-turnauksessa 29.11. Tapahtumat järjesti Intian ju-jutsun johtaja ja päävalmentaja, aikoinaan Rauman kesäleirilläkin vieraillut Dev Anand. Harjoitusten ohjaamisessa Tenhusta avusti Timo Mynttinen 4. Dan. Mynttinen oli myös kisoissa tuomarina.
Kari Lehtonen 4. Dan oli yhtenä ohjaajana Saksan Stuttgartissa 21-22.11 pidetyllä Budoleirillä. Lehtonen ohjasi Saksalaisille perinteistä, kovaa ja suoraviivaista Hokutoryu ju-jutsua. Hänen avustajana ja ukena oli Michael Saarikoski 2. Dan. Lehtosen ohjaus sai leirin jälkeen paljon myönteistä palautetta ja leiriläiset esittivätkin toiveen, että heillä olisi myös tulevaisuudessa mahdollisuus treenata Hokutoryu […]
Kaikille ju-jutsuklubilaisille ja heidän perheenjäsenilleen avoin, entisen mestarinyrkkeilijän Velimatti “Vellu” Välimäen ohjaama nyrkkeilypäivä pidettiin omalla salilla lauantaina 28.11. Päivään sisältyi kaksi puolentoista tunnin harjoitusta, jotka mestari ohjasi ammattilaisen ottein. Vellulla on taito ohjata kaiken tasoisia nyrkkeilijöitä siten, että kaikki hyötyvät harjoituksesta. Kokeneemmat saavat lisäoppia, mutta harjoitukset eivät myöskään ole aloittelijoille […]
Johanna Ylinen saavutti Marokon Casablancassa 12-16.11 pidetyissä sambon maailmanmestaruuskilpailuissa pronssia sarjassa -68kg. Onnitelut Johannalle!
Meidän kickboxingtoiminnan vankka vaikuttaja, Timo Livistö täyttää tänään 10.11.2015 pyöreät 50 vuotta. Vuonna 1983 Ju-jutsuklubilla aloittanut Livistö on ollut suurimman osan elämästään Ju-jutsuklubilainen. Hän on moninkertainen Suomen mestari, ollut maajoukkueessa, sekä osallistunut useisiin arvokisoihin, joissa otellut useita tasaisia kamppailuja maailman huippujen kanssa. Hyväkuntoinen ja nuorekas Livistö valmentaa ja harjoittelee edelleen […]
Hokutoryu ju-jutsun syysleiri pidettiin edellisvuosien tapaan Viestin urheilutalolla, Salossa. Leirille oli saapunut ju-jutsukoita kaikkialta Suomesta sekä Eestistä, Venäjältä ja Norjasta. Leirin vierailevat kouluttajat olivat, ensimmäistä kertaa Suomessa vieraillut Slovenialainen Damjan Apollonio, Venäjän Hokutoryu vastaava Evgeny Korotkikh sekä Norjalaiset Ottar Vassender ja Ott-Andre Sund. Sund on nelinkertainen Norjan nyrkkeilymestari ja hän […]
Salossa pidetyn kansainvälisen Hokutoryu ju-jutsun syysleirin yhteydessä myös Hokutoryu junnuille oma leiri. Junioreiden harjoituksia ohjasivat Norjan Ottar Vassender sekä Suomen Teresa Tuominen ja Kimmo Nurkse. Junnuilla oli lauantaina kolme harjoitusta, kaikissa oli hieman eri teema. Ottar Vassender opetti potkuja ja jalan hallintaa, Teresa Tuominen yleistekniikkaa ja Kimmo Nurkse ottelutekniikkaa. […]
Syysleirin yhteydessä seuraavat Ju-jutsuklubilaiset suorittivat 31.10 2015 mustanvyön kokeen tai korottivat Dan-arvojaan: 1. Dan Lindqvist AnssiSandberg Risto 2. Dan Florström KajSaarikoski MichaelVäisänen Matti Onnittelut uusille Dan-arvoille!
Helsingin ju-justuklubin Hanna Saarinen otteli lauantaina 31.10 Kickboxing Helsinki Open 14 -tapahtumassa menestyksekkäästi. Saarinen voitti vastustajansa, GB Gymia edustavan Miia Isolan sarjassa +70kg, K1-säännöillä kaikin tuomariäänin. Saarisen valmentaja on Jann Ranta sekä toisena avustajana Pasi Luokkala.
Pietarin urheilukoulun ammattivalmentaja, kaksinkertainen sambon maailmanmestari Vladimir Aleksandrov ohjasi viikonloppuna 31.10-1.11 samboleirin Ju-jutsuklubilla. Leiri oli valmennusleiri marraskuun puolessa välissä MM-kisoihin lähteville urheilijoille ja Venäjältä oli saapunut sambokoita harjoittelemaan heidän kanssa. Ju-jutsuklubi toivottaa menestystä maailmanmestaruuskilpailuihin!
Suomessakin usein vieraillut Ottar Vassender järjesti kansainvälisen Budoleirin kotikaupungissaan Bergenissä 16-18.10. Leirille osallistui noin 300 kamppailijaa, joista lähes puolet oli junioreita ja se pidettiin Norjan laivastoakatemian suuressa liikuntahallissa. Osallistujia oli Norjalaisten lisäksi Suomesta, Ruotsista, Saksasta, Portugalista ja Venäjältä. Leirin kouluttajia olivat Reinhold Aufenberg 8, Dan Saksasta, Helder Nunes 6. […]
Teresa Tuominen 3. Dan ohjasi Norjan vierailunsa aikana Bergeniläisellä budoklubi Bushidolla Hokutoryu ju-jutsua. Vierailu päättyi viikonlopun mittaiseen Bergenin Budoleiriin. Harjoituksia oli päivittäin useita ja hän ohjasi harjoituksia aikuisten lisäksi junnuryhmille.
Helsingissä pidettiin 17.10.2015 BJJ Senior Finnish Open -kilpailut, joihin osallistui kaksi Ju-jutsuklubilaista. Matti Poutanen voitti sini-mustavöisten -100,5kg -sarjan ja sijoittui avoimessa painoluokassa kolmanneksi. Antti Innanen oli kolmas sini-mustavöisten -82,5kg sarjassa.
Ruotsin Lundissa pidettiin 16-18.10 Kyokushin Karaten EM-kilpailut. Ottelut käytiin perinteisillä Kyokushin Karaten full contact säännöillä. Suomesta kisaan osallistui Ju-jutsuklubin Ville Turunen ja häntä avusti meidän Kyokushin valmentaja Kimmo Myllymäki. Väärinkäsityksen johdosta Ville laihdutti sarjaan -86 kg, mutta se ei riittänyt ja hän joutui raskaaseen sarjaan. Vastaan tuli 120 kg painava […]
Lauantaina 10.10 pidettiin kansalliset Hokutoryu-ottelut Ju-jutsuklubin salilla. Ottelijoita oli paljon ja lähes neljä tuntia kestäneessä tilaisuudessa oteltiin sekä junnu-, että yleisen sarjan otteluita ja ottelijoista valtaosa oli ensikertalaisia. Tulokset: 7-13 vuotiaat -33kg: 1)Olli Liljeström, HJJK. 2) Toivo Kolehmainen, HJJK. 3) Georgi Vasilev, HJJK 7-13 vuotiaat -38 kg: 1) Ali Nurkse, Salo 2) […]