Brassi ju-jutsun mm-kilpailut käytiin Long Beatchilla Kaliforniassa 3 – 6.6. ju-jutsuklubista kisoihin osallistui Janne Autio ja Jukka Korpelainen. Korpelainen, joka kilpaili sarjassa -82,3 kg hävisi ensimmäisen ottelunsa ja putosi jatkosta. Autio otteli hienosti voittaen neljä ensimmäistä otteluaan, joukossa Brasilian ja Pan Amerikan mestarit, mutta hävisi viidennen ottelunsa sarjan voittajalle.
Daily Archives: 16/06/2010
Ju-jutsuklubin delegaatio osallistui 4 – 6.6. Norjan kesäleirille. Leiri pidettiin Kristianstadin kaupungissa. Leirin pääkouluttajat olivat R Morris Englanti ja A Niiniketo Suomi. Leirin järjesti, ju-jutsuklubillakin vieraillut Norjan päävalmentaja Anders Blomberg. Niinikedon lisäksi leirille osallistui ju-jutsuklubilta K Tenhunen, S Raassina ja T Leikola. Harjoitushalli sijaitsi Krisitanstadin puistomaisessa urheilukeskuksessa. Kun leiriä vielä […]
Rauman kesäleirin yhteydessä oli myös WFJ:n päätuomarin Jari Niemisen ohjaama kilpailutuomareiden jatkokurssi. Kurssin osallistui 8 ju-jutsukubin tuomaria Leirillä pidettiin myös junioriohjaajakurssi, jonka kouluttaja oli Kimmo Tenhunen. Kurssilla oli sekä luentoja, että käytännön harjoittelua. 6 ju-jutsuklubin junnukouluttajaa osallistui kurssiin.
Rauman kesäleirin yhteydessä järjestettiin myös Hokutoryu ottelut . Helsingin ju-jutsuklubin Jussi Salonen otteli sarjassa 75 kg. ennakkoluulottomasti huomattavasti kokeneempaa jyväskylän Kari Huttusta vastaan. Salonen otteli hyvin, mutta hävisi kuristuksella 2 erässä
Perinteinen Hokutoryu ju-jutsukoiden kesäleiri pidettiin Raumalla nyt jo 29:n kerran. Leiriin ja siellä pidettyihin eriasteisiin vyökokeisiin osallistui useita kymmeniä ju-jutsuklubilaisia. Leirin vierailevat kouluttajat olivat Venäjän päävalmentaja Georgy Kukoverov, sekä Norjalaiset Anders Blomberg ja Ottar Vassender. Leirin järjestelyistä vastasi paikallinen seura RJS Samurai.
Helsingin ju-jutsuklubin Tuomas Kuronen osallistui 12.6. Kuopiossa pidettyyn kansalliseen lukkopainikilpailuun. Kuronen otteli hienosti, voittaen kaksi vastustajaa, mutta hävisi niukasti finaaliottelun, saavuttaen hienosti hopeaa
Helsingin ju-jutsuklubi ja Omanin pääkaupunki Muscat tiivistävät kamppailulajien välistä yhteistyötä. Omanin Olympiakomitea ja Sheikki Alid Al Shanfari kutsui Ju-jutsuklubin Auvo Niinikedon ja Taymor Farsimadan Muscatiin ja vierailu toteutettiin 7-10.6. Lämpöäkin oli riittävästi, mittarin näyttäessä Muscatissa + 45 c. Vierailun aikana sovittiin valmennus – ja kilpailuyhteistyön kehittämisestä ja on varsin todennäköistä, […]